Auringon karjaa
Lapin vanhoissa tarinoissa poroja kutsutaan auringon karjaksi, jonka auringonjumala on lahjoittanut ihmisille, jotta heidän ei tarvitse tuhoutua tunturien hedelmättömään tyhjyyteen. Jubmel loi maan poronvasasta. Luista tuli kallioperä, lihaksista maa ja multa. Maan sisuksiin luoja piilotti poronvasan sydämen. Tuulessa yksinäinen vaeltaja voi kuulla pienen poronvasan sydämenlyönnit. ~ Erik Terman, 1990.
Poro (Rangifer tarandus tarandus)
Poro on puolikesy eläin, joka elää vapaana muun muassa Suomen Lapissa.
Hirvaan eli urosporon säkäkorkeus on noin 110 cm ja se painaa iästä ja vuodenajasta riippuen 90-200 kiloa. Vaatimen eli naarasporon säkäkorkeus on noin metri ja paino liikkuu tyypillisesti himpun alle sadassa kilossa.
Poro on pitkäjalkainen arktinen eläin ja sopeutunut erinomaisesti arktisiin oloihin. Koparat (sorkat) ovat puoliympyrän muotoiset ja kantavat muotonsa ansiosta hyvin lumella.
Sarvet vaikuttavat asemaan tokassa
Porot vaihtavat sekä karvansa että sarvensa joka vuosi. Hirvieläimiin kuuluvista lajeista poro on ainoa laji, jonka naaraat ovat sarvipäitä. Poronvasan sarvet alkavat kasvaa jo ensimmäisenä kesänä.
Hirvaat pudottavat sarvensa syksyllä rykimän eli kiima-ajan jälkeen. Kastroidut urosporot eli härjät pudottavat sarvensa myöhemmin talvella ja vaatimet keväällä vasonnan aikoihin. Runot eli ne vaatimet, jotka eivät vaso kuluvana vuonna, pudottavat sarvensa jo talvella.
Poronsarvi on maailman nopeimmin kasvavaa luuta: se kasvaa kiivaimpaan kasvuaikaan kesällä jopa 2 cm vuorokaudessa.
Poron ikää ei pysty arvioimaan pelkkien sarvien perusteella. Sarven koko kasvaa tiettyyn ikään saakka, mutta alkaa sitten pienentyä poron vanhetessa. Sarvet vaikuttavat poron sosiaaliseen asemaan tokassa. Sarveton poro on heikossa asemassa, ellei ole poikkeuksellinen äkäpussi. Syksyisin hirvaat tappelevat vaatimista. Isoilla sarvilla pärjää parhaiten. Pienempisarvinen hirvas yleensä väistää isompaa suosiolla.
Porot ovat värikkäitä
Porojen värit vaihtelevat mustasta valkoiseen ja kirjavaan. Väriin liittyviä nimityksiä on kymmenittäin. Esimerkiksi tumma poro on musikki, vaalea on suivakko ja valkea valkko. Täplikkään vaalea on Rooki, valkeaturpainen on hulkkinokka ja vaaleakylkinen poro on luostakka. Tyypillisen poron värinen poro on tietysti poronvärinen.
Porot sopeutuvat vaihtuviin sääoloihin hyvin
Poro on hyvin sopeutunut suuriin lämpötilan vaihteluihin. Kesähelteen ja talven paukkupakkasten välinen lämpötilaero voi äärimmäisissä tapauksissa olla Suomessakin jopa 90 astetta. Vielä tätäkin rankemmissa oloissa porot elävät Siperiassa.
Vanha talvikarva irtoaa kesällä suurina tukkoina ja uusi talviturkki alkaa kasvaa elokuussa. Talviturkki on erittäin tiheä ja ilmalokerot tekevät siitä kevyen, mutta hyvin eristävän. Jäykät peitinkarvat ovat keskeltä paksuja ja niiden sisällä on eristäviä ilmalokeroita. Porolla voi olla 1700 karvaa neliösenttimetrillä. Jokaista peitinkarvaa kohti on useita ilman liikkumista estäviä aluskarvoja. Niinpä hyväkuntoinen poro selviää pakkasessa ongelmitta. Oikein käsitelty porontalja on myös voittamaton eriste.
Haju- ja näköaisti
Poron tärkeimpiin aisteihin kuuluu hajuaisti. Poro voi haistaa talvella ravinnon jopa reilun metrin lumihangen alta. Tämä on tärkeä kyky, sillä se auttaa poroa välttämään turhaa energiankluutusta vaikeissa talvioloissa. Poro alkaa kaivaa ruokaa ainoastaan sieltä, missä sitä on.
Kuten muut hirvieläimet myöskään poro ei erota värejä kuten ihminen. Se erottaa kuitenkin tumman ja vaalean sävyjä. Kun poro pakenee, se nostaa häntänsä ylös ja paljastaa hännän valkean alapuolen. Valkeita hännäntupsuja seuraamalla porot eivät eksy niin helposti tokastaan.
Poron silmät ovat sopeutuneet erinomaisesti ankariin pohjoisen oloihin. Poro näkee pimeässä ja sen silmät vaihtavat väriä vuodenajan mukaan. Tämä auttaa poroja selviytymään niin talven valottomasta kaamoksesta kuin kevään hohtavista hangista ja kesän yöttömistä öistä.
