Jos olet katsellut poroja läheltä, olet ehkä huomannut, että niiden korvien reunat ovat eri muotoisia. Yhdellä porolla korvassa voi olla pieni lovi, toisella useita erilaisia. Ne ovat poron korvamerkkejä eli tekoja. Jokaisella poronomistajalla on yksilöllinen merkki, joka hänen porojensa korviin lovetaan.
Korvamerkki siis kertoo, kenelle poro kuuluu. Porot laiduntavat suuren osan vuodesta vapaina laajoilla alueilla. Korvamerkki toimii pysyvänä tunnisteena, joka säilyy mukana poron koko elämän ajan.
Kokenut poronhoitaja tunnistaa korvamerkit niiden visuaalisuuden perusteella tarkasti, nopeasti ja kaukaa. Hyvät merkkiosaajat tuntevat kaikki oman alueensa poromerkit ja niiden tekijänkin tekojen käsialasta. Lisäksi he tuntevat erittäin laajalti myös naapuripaliskuntien merkkejä.
Ammattitaitoinen poronhoitaja tunnistaa merkin poron korvan muodosta niin kaukaa, että poroa voidaan tarkastella kiikareilla sitä lainkaan häiritsemättä. Tämä on tarpeellinen taito, sillä poro elää elämänsä pääosin vapaana luonnossa, kuin villieläin ikään.
Korvamerkki kertoo myös suvusta
Poron korvamerkki voi kertoa paljon muutakin kuin sen, kenelle poro kuuluu. Se voi kertoa omistajansa perheestä ja suvusta, sukuhistoriasta ja poronhoidon perinteistä.
Korvamerkit periytyvät usein sukupolvelta seuraavalle. Saman perheen tai suvun merkit ovat usein visuaalisesti samankaltaisia, jolloin niistä voidaan puhua sukumerkkeinä. Merkkiä katsomalla taitava merkkiosaaja voi siis nähdä paljon enemmän kuin yksittäisen poronomistajan.
Poroperheen lapset saavat usein oman korvamerkkinsä jo pieninä. Meilläkin nuorimman sukupolven lapset ovat saaneet poromerkkinsä pian syntymänsä jälkeen – joku jo ennen kuin on saanut virallista nimeään. Niin tärkeä side oma korvamerkki on poronhoidon kulttuurissa.
Oma merkki kulkee mukana myös muualla kuin porojen korvissa. Korvamerkki on suosittu aihe koruissa, ja sillä nimikoidaan usein omia tavaroita. Vaatteeseen tai vaikka kumisaappaaseen voidaan nimen sijasta piirtää oma korvamerkki.
Vasanmerkintä eli vasanleikko
Poronvasat syntyvät pääosin touko–kesäkuussa, useimmiten vapaana luonnossa, kaukana ihmisten aiheuttamasta häiriöstä. Keskikesän aikaan porot kootaan vasanmerkintää varten aitaan hetkeksi, jonka jälkeen ne jatkavat jälleen vapaata elämäänsä.
Vasanmerkintä on yksi poronhoitovuoden ensimmäisistä suurista työvaiheista.
Vasanmerkinnässä porot kootaan merkkuuaitaan, jossa vasat otetaan ensin kiinni ja niiden kaulaan laitetaan suuri muovinen numerolappu. Sitten vasat päästetään uudelleen etsimään rauhassa oma emänsä. Kun vasat ja emät ovat jälleen löytäneet toisensa, siirtyvät poronhoitajat kulkemaan hiljaa ja rauhallisesti, poroja mahdollisimman vähän häiriten, porojen seassa ja katsomaan, minkä vaatimen eli naarasporon mukana milläkin numerolapulla varustettu vasa kulkee.
Vasan emä tunnistetaan korvamerkistä, jolloin selviää myös sen vasan omistaja. Havainnot kirjataan vasalapuille eli numeroiduille listoille, joille kukin poronhoitaja piirtää numeroidun vasan emän korvamerkin. Kun kaikki numerot on tunnistettu, käydään vasalistat läpi yhdessä. Mikäli eriäviä näkemyksiä merkeistä esiintyy, tarkastetaan kyseiset tapaukset yhdessä uudelleen.
Kun kaikkien vasojen omistajat ovat selvillä, vasat otetaan kiinni uudelleen ja niiden korviin tehdään omistajan korvamerkki terävällä puukolla loveamalla. Loveamisen saa tehdä vain asiansa osaava henkilö. Harjoittelu tehdään muilla menetelmillä. Meillä esimerkiksi appelsiininkuoret ovat olleet lasten ahkerassa käytössä hommaa harjoitellessa.
Porojen aika aidassa pyritään pitämään mahdollisimman lyhyenä. Yhden tokan käsittely saadaan tavallisesti valmiiksi yhden tai kahden vuorokauden aikana. Meillä vasanmerkintään käytettävät aidat ovat lähellä porojen luontaisia kesälaidunmaita, jolloin porojen aitaan kuljettaminen ja vasanmerkintä hoituvat usein yhdessä yössä. Työ tosiaan tehdään pääosin öisin, koska silloin ilma on viileämpi ja homma siksi poroille helpompi. Meillä kun keskikesällä riittää luonnonvaloa vuorokauden ympäri.
Kun vasat on merkitty, ne päästetään jälleen jatkamaan lajityypillistä elämäänsä vapaana luontaisessa eläinympäristössään.
Korvamerkintä ja poron hyvinvointi
Korvan loveaminen on osaavissa käsissä todella nopea ja usein myös täysin veretön toimenpide. Silti se varmastikin aiheuttaa vasalle lyhytkestoista kipua. Poron koko elämän näkökulmasta korvamerkinnällä on kuitenkin poron hyvinvointia ratkaisevan paljon edistävä merkitys. Merkki nimittäin kulkee poron mukana koko sen elämän.
Poro on puolivilli ja pääosin vapaasti laiduntava eläin. Ihmisen käsittely on sille aina jonkinlainen stressikokemus. Pidempikestoinen poron kiinni ottaminen ja kiinnipitäminen voivat aiheuttaa sille voimakasta stressiä.
Pysyvä, kaukaa tunnistettava korvamerkki vähentää ratkaisevasti poron kiinni ottamisen tarvetta sen elämänkulussa. Poron omistaja voidaan tunnistaa sen liikkuessa vapaana ja se saa jatkaa elämäänsä omassa ympäristössään ilman jatkuvaa kiinni ottamista ja käsittelyä.
Miksi merkki tehdään korvaan?
Kotieläimillä käytetään yleensä muovisia korvatunnisteita, jotka lävistetään roikkumaan korvaan. Poron elämä vapaana luonnossa asettaa tunnisteelle erilaiset vaatimukset. Muovinen korvamerkki repeytyy luonnonoloissa helposti irti. Korvaan tehtävän reiän ja muovin väliin voi kerääntyä likaa, mikä lisää tulehdusriskiä. Vapaana laiduntavan eläimen kohdalla tulehdusta ei päästäisi edes ajallaan hoitamaan, vaan se voisi pahimmillaan koitua poron kohtaloksi.
Mikäli muovinen korvamerkki olisi niin suuri, että sen voisi lukea etäältä kiikareilla, se taatusti kuormittaisi poron pieniä korvia niin paljon, että poro raapisi mokoman vierasesineen irti korvastaan. Jopa hyvin pieni muovinen lisämerkki saa toisinaan porolta tällaisen kohtelun. Iso lepattava lehmämerkki ei siis todellakaan ole vaihtoehto poron korvamerkintään.
Lovettu korvamerkki on pysyvä tunniste, joka toimii kaikkina vuodenaikoina ja kaikissa luonnonolosuhteissa. Se ei aiheuta porolle ongelmia sen myöhemmässä elämänkulussa.
Entä tulevaisuudessa?
On mahdollista ja ehkä jopa todennäköistä, että teknologian kehitys mahdollistaa joskus tulevaisuudessa porojen tunnistamisen esimerkiksi etäluettavalla, nahan alle asennettavalla sirulla tai jollakin muulla vastaavalla menetelmällä. Sellaisella, joka toimii poron elinolosuhteissa ja mahdollistaa eläimen tunnistamisen kaukaa. Silloin korvien loveamisesta voidaan luopua kokonaan.
Samalla on aika sanoa hyvästit vuosisataiselle merkkiperinteelle ja siihen liittyvälle kulttuurille. Ajatus tuntuu vähän surulliselta. Luopumiselta. Korvamerkit kantavat mukanaan sukujen historiaa, perinteitä ja tarinoita, ja oma merkki voi olla ihmiselle tärkeä jo ennen kuin hän itse ymmärtää sen merkitystä.
Kulttuuri ei kuitenkaan ole kestävä peruste tarpeettoman kivun aiheuttamiselle, edes silloin kun kipu on lyhytkestoista. Jos poron elämään sopiva kivuton vaihtoehto joskus kehitetään, saa korvamerkkikulttuuri minun mielestäni siirtyä muistoihin. Merkit voivat jatkaa elämäänsä koruissa, vaatteissa, kumisaappaissa ja etenkin tarinoissa.
Vielä vaihtoehtoa korvien loveamiselle ei kuitenkaan ole olemassa. Tällä hetkellä loveaminen on poron koko elämän ja hyvinvoinnin näkökulmasta paras käytettävissä oleva tapa osoittaa sen omistaja.
